Mieliala häkkyrästä päivää. Eilen espanjan tunnin jälkeen mies haki mut tikkurilasta. Kotona punaviiniä, kynttilät palamaan, vaatteet pois ja suutelua. Ja tuntui kuin kaikki olisi taas niin kuin ennen. Pohdin liikaa. Pitäisi vain elää.
Yöllä puhuttiin matkalle lähtöä ja sitä kuinka erilailla ollaan eletty. Ja halutaanko elää nyt millä tavalla.
Päätöksiä tekemättä, aurinkoa (SOL!) odotellessa , riippumattoon  pääsemistä.
Eilen vilkuilin Musiikki-tvtä Armenia dokumentin välissä, teemana oli vanhat suomalaiset musiikkivideot. Tuli Tuure Kilpeläisen loistava lusikat laatikossa biisi. muistin kuinka pari vuotta sitten tallustelin keväässä lumen sulaessa ja lauleskelin ihanaa Tuurea, silloin se ties tarkalleen mitä mä tunnen.
Sitä Armenia dokumentistä, olin ihan raivona kun katoin sitä. Kuinka historia toistaa itseään. Se Armenialaisten kansanmurha (yli miljoona ihmistä tapettiin) tapahtui 1919-1925. Seuraavaksi hitler toteutti omat suunnitelmansa. Ja nyt esim. Tsetseniassa venäjä toteuttaa omaansa. Ja sitten voidaan sadan vuoden päästä kauhistella. Siis siitä Armenialaisten jutusta tiesi jenkit koko ajan ja tuomitsi. Mutta vielä näin monen vuoden päästä turkkilaiset ei myönnä sitä. Ihmisiä tapetaan ja laitetaan vankilaan jos ne vihjaa turkissa että kansanmurha on tapahtunut. Vaikka niillä on valokuvat ja dokumentit ja tutkimukset. Tää laittaa vihaks.
Verhoista meni naru rikki, en näe paistaako aurinko. Lähden tiskaamaan, sitten hakemaan rokotukset. Kuukausi vielä töitä. Kuukausi vielä näitä aamuja kuin tuijotan edellisillan tv-ohjelmat. Sitten pääsen tästä tv-narkomaniasta. Sitten on aikaa miettiä. Mullan alla oli taas hyvä. Ja mulla on taas ihan hyvä.

"niin matala on se mun talo
sen ovet on silti sua varten
saranoiltaan auenneina

tule minun talooni sieltä
ja kanssani lepää
kuin lusikat laatikossa
aamen"