Rakas ollut maailmalla kohta melkein neljä viikkoa. Elämä olis aika tyhjää ja tylsää jos olis sinkku. Perhe pelastanut monelta surulliselta hetkeltä. Se että pikkuveli soittaa ja kysyy mikä fiilis, onko kaikki ok? Huomannut että rakastaa taas enemmän kuin aikoihin.
 Fiilistellyt vauvan potkuja. Mielessä pyörinyt kestovaipat, rattaat, äitiysloma. Miten sitä pärjää sen vauvelin kanssa.
 Tänään kävin kattoo exän luona meidän vanhaa koiraa, sama hauveli oli kuin ennenkin, mitä nyt oli tyttö vähän tanakoitunut. Kaunis kuin mikä.
 Vielä pari päivää odoteltavaa, sunnuntai yönä tuo lentokone mun ihmisen kotiin, kaipaa sitä että joku pitää huolta.
 Töitä siis jäljellä vielä (enää) 1,5 kk. Sitten hetki rauhottelua ja pesän rakennusta, sitten uusi elämä. Haaste ja seikkailu.
 Sattumalta tänään tapahtunutta; vanha työkaveri kävi näyttäytymässä, nauro kovaa, halasi lujaa ja huomasin että sillä oli kaikki ok. Sykähdytti, kun oli pelännyt että kaikki ei olis niin hyvin. Illemmalla toinen vanha työkaveri, ihana J, soitti ja halusi tavata. Treffit ens viikolla, loistavaa päästä kuulemaan miten silläkin menee. Ja vielä yksi ihminen joka halusi tavata. Ihmiset, erilaiset sellaiset, on elämän rikkaus. Pitää vaan löytää aikaa ja tahtoa, kiinnostusta että ehtii näkemään. Jälkeenpäin kiittää itseään ja on saanut elämään sisältöä mitä jakaa muillekin.
 Yksinäiseltä kumminkin täällä kotona tuntunut, huudellut tyhjiin huoneisiin, puhunut vauvalle. Kattonut tv:tä liikaa ja valvonut ihan liian myöhään. Kaivannut kylpyseuraa ja ihmistä kuuntelemaan mun höpinää. Kohta ohi tämä koettelemus, ehkä tämän jälkeen osaa taas hetkisen arvostaa.